Mitä huipulla tehdään ja miksi lomalla kannattaa herätä neljältä

Pari sateista päivää ei menoa haitannut. Eilen kuitenkin oli sen verran energiaa varastossa (mikä on siis lähinnä mentaalinen) ja näin ollen päivän tavoite oli Söldenkogel - 2902m. Nousumetrejä kertyi 1550 joten oman kehon harjoitus tuli tehtyä (aktiivisuus 586%). Jalat olivat neljän päivän kampeamisen jälkeen aavistuksen eri mieltä mennäänkö ylös, mutta nopeasti nuo vetryivät.

 

Ensimmäistä kertaa tuli kuitenkin sanottua voimasana ääneen. Matkaa huipulle tässä vaiheessa oli noin 50 nousumetriä (eli oikeasti suhteessa vähän jo kammettuun osuuteen). Sitä pieni ihminen hetken mietti, että onko tässä touhussa oikeasti mitään järkeä; kivikkoista jyrkkääkin jyrkempää kapeaa polkua ylös sykkeiden ollessa melkistä tapissa. Tämä ajatus meni kuitenkin muutamassa sekunnissa ohi ja hammasta purren kohti palkintoa. Ja mitkä mahtavat maisemat noilta korkeuksilta löytyykään.  

      Mitä huipulla sitten tehdään? Laitetaan nimi tietenkin vieraskirjaan - kuinkas muuten. On muuten ensimmäinen huiputus patikoidessa jolloin nimen sai kirjoitettua. Ilmeisesti jotenkin onnistunut "välttämään" nämä.  

 

 

 

Huipulle sai kivuta useamman tunnin ja saman moinen matkahan sitä takaisin oli. Joten välillä piti pitää taukoa. Taisi myös olla ensimmäinen kerta kun tuli eväitä nautittua (muuten reissut suunnitellaan niin, että aina tarvittaessa on joku alm tai hütte tavoitettavissa). Ja kyllähän ruoka hyvältä ulkona aina maistuu.

 

  Kylään päästyä jokainen voi vain kuvitella kuinka hyvältä olut maistui. Sen verran oli maistuva palkinto ettei siitä ole kuvatodisteita. Mutta miksi nousta neljän jälkeen lomalla ylös? Koska aurinko nousee. Tosin tänään pilvet olivat sen verran matalalla ettei sitä juurikaan nähnyt. Viime vuonnahan aamulla (ehkä kolmen maissa) patikoitiin ylös ja odotettiin auringonnousua. Tällä kertaa taksibussi odotti vartin yli viisi ja vei Tiefenbachin jäätikölle. Matkalla kuulimme kuinka Söldenin maailmancupin avajaisiin pidetään kunnossa - "huputtamalla" muutama metri lunta. Tuolla kyseisellä jäätiköllä tuli edellisen kerran oltua David Guettan keikalla. Ja edelleen yksi mahtavimmista keikkakokemuksista. Mutta matka jatkui. Saimme aamiaista ja ei se näköala nyt varsinaisesti huonokaan ollut.  

  Aamiainen toki itsetehtyyn oli hieman erilainen. Kuvista voi päätellä kumpi on kampi :-)  

 

  Jäätiköltä olisi ollut mahdollista jatkaa ryhmässä. Kiitos ei. Tämä ihan siitä syystä että kuvia tulee saada ottaa silloin kun itse haluaa eikä askelluskaan aina sovi yhteen muiden ihmisten kanssa. Ja millainen reitti tuolta jäätiköltä Ventiin olikaan. Ei pelkästään sen takia että neljä tuntia "melkein tasamaata" oli luksusta eiliseen pungerrukseen verrattuna (ja koivet kiittivät joskaan eivät kapinoineet tänä aamuna lainkaan), mutta ne maisemat. Tiedän että kuvat eivät tee oikeutta ja suosittelenkin kaikille tulemista paikan päälle kokemaan tämän itse.  

 

 

 

Tällä reissulla tuli myös bongattua aavistuksen yllätetty murmeli :-) Yleensä nuo tuppaa varoittelemaan toisiaan vislaamalla ja pakenemalla koloihinsa, mutta tämä yksilö taisi olla aamukohmeessa ja pitkään sai katsella kun kipitteli menemään. Kuvaa ei toki onnistunut saamaan, mutta mainio otus. Patikoinnin kohde oli Ventin kylä - oikein idyllinen ja kompakti. Pieni huikopala oli neljän tunnin jälkeen kohdallaan, minkä jälkeen bussikyyti (aikaisella herätyksellähän ei ollut merkitystä) Söldeniin ramaisi sen verran että 17 minuutin päikkärit tuli vedettyä.  

 

Päikkäreiden jälkeen saikin esseen palautettua ja oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus pukeutua näillä reissuilla kesämekkoon. joten hameet hulmuten lounaalle ja olemaan :-) Huomiset speksit selvillä ja klo näytää 21:00. Joten Sölden vaikenee - mutta vain hetkeksi.

Sääennustuksia ja noin seitsemän kääpiötä

Itävallan reissuilla (niin talvella kuin kesälläkin) on tottunut siihen että sääennustukset pitävät paremmin paikkansa kotimaahan verrattuna. Tämä ei siis ole mikään tieteellinen fakta ja voi myös olla että positiivinen mentaalihygienia näissä maisemissa myös kultaa muistot. Tällä ajatuksella kuitenkin tälläkin reissulla. Kunnes sunnuntaina ja maanantaina vedonlyöjä olisi netonnut ja hyvin. Sunnuntaina satoi että aina kun oli ulkona. Ja jos ei aurinko paistanut niin kuivaa oli sitten silloin kun sisätiloissa tuli syötyä / luettua / mitä sisällä nyt tehdään. Edellisessä postauksessa kirjoitinkin sunnuntain "palauttelevasta 750 nousumetristä". Alla kuvia paikasta missä siis no, otin kuvia ja laaksoon tallaaminen alkoi ennen kuin kissaa ehti sanoa.

 

 

Maanantaina ennustus / ajatus / mikä lie oli saman suuntainen. Ei toki mitään ukkosta luvattu (silloin ei allekirjoittanut vuorille mene) joten sadevaatteet niskaan ja suunta - ei minnekään. Jalat tassuttivat ihastuttavalle Goldegg -almille (1903m) mistä varmaan rakennusvaiheessa on ollut hulppeat näkymät. Tällä hetkellä puusto oli kohtalaisen tiuhaa. Ruoka kuitenkin maistui ja maito oli kerrassaan hyvän makuista :-)

 

Sateen jatkuessa kartasta löytyi hyvältä näyttävä reitti joten suunta sinne ja tossua ylöspäin. Matkalla löytyikin paha äitipuoli, lumikki ja melkein seitsemän kääpiötä (oikaistiin loppumatkasta ja näin ollen jäi niin sanotusti bongaamatta). Ihana satumainen metsäpolku ja hymy irtosi taasen.

 

 

Sölden on tuotteistanut myös maastopyöräilyn ja moottoripyöräilyn. Jälkimmäinen näkyy jatkuvasti pyöräilijöiden yöpyessä tai ohittaessa Söldenin Obergurglen kautta Italiaan. Maastopyöräilijöille on runsaasti reittejä, vuokraamoita, kouluja jne. Pääsimme todistamaan mitä tapahtuu kun pyöräreitillä on edessä kaksi lehmää. No, ei mitään. Lehmät lienevät tottuneet kaikkeen :-)

 

Sama se sataako - alpeilla mieli lepää (vaikka ruho kärsiikin hiljaa valittaen). 

Levy päällä - paikassa Sölden

"Koskaan en ole alpeille tullessa ollut näin huonossa kunnossa"". "Seuraavalla kerralla oon paremmassa kunnossa kuin koskaan". "Kohde näkyvissä". Nämä lauseet tuntuvat kuuluvan jokaiseen alppimatkaan - oli sitten kyseessä kesä tai talvi - ja niin myös tälläkin kertaa:-). Viikon aikana nähdään missä mennään. Kesän alppivaelluskohteena Sölden, Tirol, Itävalta. Ensimmäistä kertaa kesällä, pari kertaa tullut talvella katseltua vuoria. Saapuminen perjantaina Mynchenin kautta saikin aikaan osittaisia lausahduksia "hei mä muistan ton paikan" ja "tuolla käytiin syömässä" ja "tuon mutterin edessä on tullut painittua". Ja toki lukuisia muitakin mutta toki laakso näyttää erilaiselta patikoijan silmin. Jotta tavoitteet ja rima saadaan oikealle tasolle, katsotaan säätiedotusta. Ja koska eilen oli luvattu hyvää keliä niin riman taso määrätyi koko päivän patikoinnilla kohteeseen Brunnenberghütte (2744m). Reilu kolme tuntia punnerrusta ylös ja keskimmäisten pakaralihasten etsimistä. Välillä lyhyt tauko matkan varrella Brunnenberg Almilla (1972m).

 

 

 

Maasto ei oikeastaan poikennut aikaisemmistakaan maastoista ja nämä kohteet tietyllä tapaa ovatkin samanlaisia. Jokaisella reissulla on toki jokin erityisjuttunsa mikä jää mieleen. Metsäosuus oli kaunista ja helppokulkuista varjossa kulkemista. Puurajan yläpuolella saatiin aurinko porottamaan suoraan (joskin hikimäärää tämä ei varjoon nähden juurikaan muuttanut) ja polkukin muuttui välillä kivikkoisemmaksi. Kohde tuli välillä näkyviin - ja välillä oli pois näkyvistä. Vieläkään en tiedä kumpi on parempi. Jyrkillä osuuksilla hetkittäinen epäusko pyrki hiipimään takaraivoon, mutta aina se työ palkitaan.

Lounasnäkymät olivat jälleen kerran ansaitut. Ja pastakin tuntui maistuvan parhaimmalta ikinä. Tosin tämä lienee osittain harhaa minkä uskon olleen fyysisen suorituksen aiheuttamaa ravinnontarvetta sekä raikkaan alppi-ilman tuomaa mentaalista mielihyvää. Täällä myös opin patikoijan etikettisäännön nro X: sauvat jätetaan terassialueen ulkopuolelle (hyvin on viisi reissua mennyt aina sauvat pöydän vieressä, mutta oppia ikä kaikki). Ensimmäistä kertaa ei tullut tehtyä rengasreittiä vaan paluu oli samaa polkua takaisin. Aavistuksen tämä alkuun ärsytti, mutta näkymäthän ovat aivan erit kuin ylös mennessä. Mielenkiintoinen (joskin toki itsestäänselvä) havainto tämäkin.

  Toinen ensimmäinen tapahtui myös eilen. Majoitus on huoneistohotellissa (koska kahvia pitää saada heti kun herää), tuli illallinen nautittua myös hotellissa. Oikeastaan se oli oikein mukavaa kun päivän päätteksi ei "tarvinnut laittautua" vaan pystyi istumaan pöytään ja nauttimaan hyvästä ruoasta. Kaiken lisäksi Sparista hankittu Rosé-viini osoittautui hinta (3,99€) laatusuhteeltaan erinomaiseksi.

 

Perjantai meni kokonaan matkustaessa (eli pelkkää istumista junassa, lentokoneessa ja autossa), mutta siltikin uni tuli klo 21:00. Eilen oli oikea lauantai-illan huuma kun päivän raitisilmamyrkytyksen seurauksena uni saapui myös klo 21:00. Että ainakin täällä tulee lomalaisen nukuttua :-) Täksi päiväksi luvattiin huonoa ilmaa erityisesti puolen päivän jälkeen joten aamulla kamat niskaan ja ulos. Paluu huoneeseen nopeasti koska vettä tuli ja kunnolla. Joten vaihto saddevaatteisiin ja ulos. Eilisestä palauttava harjoitus käsitti 500 nousumetriä Edelweishüttelle kahville- tai oikeastaan toteamaan että se on kiinni. Syy ei tosin selvinnyt. Joten ei muuta kuin takaisin. Aamulenkki 1:45 kuitenkin kelpo suoritus. Eikä kylään tulon jälkeen olekaan vettä taivaalta tullut :-) Loppupäivä menee lukiessa ja löhötessä. Loma - mikä ihana tekosyy :-)

Viimeinen päivä vuorilla - Tre Cime

Niin se aika mennä pärähti ja tänään Oli vuorossa viimeiset nousut. Huomenna sitten kotio jatkamaan lomaa. Ja mitä ilmeisemmin aavistuksen viileämmissä merkeissä. Tänään tosin aamulla apteekin mittari näytti +10. Siihen se viileys jäikin ja selkä oli märkänä koko päivän :-).

Suunta oli sama kuin ensimmäisenä päivänä, joskin eri puolelta ja eri reittivalinnalla. 7:50 paikallisjuna vei Toblachiin (herääminen ilman kelloa 5:38), mistä bussi jatkoi vajaan tunnin 2330m korkeuteen, Rif. Auronzolle. Sieltä reittiä numero 105 aamukahville aivan ihastuttavaan paikkaan Lange Almiin (2283m). Ei paljon nautinnollisempaa kahvipaikkaa ole.

Kahvin jälkeen suunta alas - ja ylös; Drei Zinnen huttelle (2405m), missä juustomunakas tuli ilman juustoa. Sen verran energiaa kuitenkin sai, että kahden tunnin patikointi jatkaen 105 reittiä meni sutjakasti. Tämä oli yksi upeimmista ja vaihtelevimmista reiteistä tällä reissulla. Oli portaita, siltoja, kiviä, nurmikkoa, sammalta, puroja ja uskomattoman kauniita maisemia. Pilvet olivat myös karanneet jonnekin, joten taivas oli sininen - ja aurinko porotti sen verran että huonosti rasvatut korvanlehdet taisivat kärtsätä ;-).

Liikkeellä tuli oltua nelisen tuntia, korkein kohta 2470m, nousua vajaa 400 metriä ja laskua tuplasti. Iltapäiväkahvi nautittiin Dreischuster huttella (1626m).

Siitä lompsiminen alas bussipysäkille ja ajoitus oli lohdallaan; kaksi kertaa tunnissa menevää shuttle bussia piti odottaa neljä minuuttia. Shuttle = navetta ;-)

Kylässä normioluset, suihku, illallinen ja tänään vielä erityistehtävänä pakkaus. On ollut huikeaa ja varmaan ei vielä ihan ole sisäistänyt kaikkea mitä on nähnyt. Joten seuraavaa kertaa odotellessa :-)

 

 

Posted with Blogsy